

Kantojen poisto ja pihapuiden kaato ammattitaidolla
Luettelo ei ole tyhjentävä, mutta tässä esimerkkejä asiakkaista ja niistä töistä, joita Varakonemies heille tekee.
Yksityisasiakkaat
Meillä jokaisella on halu tehdä kodistamme ja mökistämme viihtyisä. Ja koska elämä alkaa ulkona, myös pihan tekeminen kauniiksi on tärkeää. Viihtyisyydessä kauneusarvoihin yhdistyy helppohoitoisuus. Huonokuntoisten puiden tai kantojen täyttämät pihat ovat harvemmin sen enempää kauniita kuin mukavia hoidettaviakaan. Ruohonleikkurit paukkuvat, moneltaasiakkaalta on autokin tullut kantoon kolhittua. Joskus asiakas haluaa eroon esim. hankalasta orapihlaja-aidasta. Puut kaadetaan ammattitaidolla ja kantojyrsimellä voidaan silputa myös sen kannot ja juuret siten, ettei pensasaita enää menesty. Hoidettu kiinteistö on arvokas kiinteistö. Yksityisomisteiset kiinteistöt ovat selvästi suurin asiakasryhmäni.
Yksityisasiakkaiden keskuudessakin tieto Kanadassa kehitetystä kantojyrsinnästä onneksi lisääntyy - kiitos internetin!
Yksityiset ovat arvostaneet suuresti selkeää hinnoittelua ja nopeaa siisti työtapaa kannonpoistossa. Kevyt jyrsin mahtuu kulkemaan, eikä pilaa suurella vaivalla tehtyä pihaa lainkaan. Tilaa puunkaatopalvelu ja kantojyrsintä!
-
Pihat, mökit, rantapalstat, maisemametsät ja rakennuspaikat.
-
Viihtyisä, kaunis ja helppohoitoinen piha. Kanto ei ole koriste, vaan todennäköinen muurahaispesä.
-
Myös orapihlajasta tms. hankalasta aidasta pääsee eroon kun jyrsii kannot ja juurakon.
-
Taloudellisuutta ja säästynyttä aikaa, kun koneet eivät pauku kantoihin ja päivä ei kulu niiden kiertämiseen.
-
Hoidettu piha nostaa kiinteistön arvoa.
-
Selkeä hinnoittelu.
-
Ei vaurioita pihaa lainkaan
Viherurakoitsijat ja puutarhurit
Moni viherurakointia tai viheralueiden hoitoa ja kehittämistä tarjoava ammattilainen on valinnut Varakonemiehen kumppanikseen.
Useimmiten laskutamme suoraan asiakasta, ja viheralan ammattilainen pystyy tarjoamaan kokonaispalvelua myös kantojen poistoon liittyen. Kantojyrsintä, samoin kun pihapuiden kaataminen on oma erityisosaamista vaativa ammattinsa, ja erityisesti kantojyrsinnän kalustoinvestoinnit ovat suuria, sekä huollontarve merkittävää. Myös meidän kantojyrsintäasiakkaani kyselevät usein päteviä viheralueiden rakentajia, joten tällaisia alueellisia osaajia on aina hyvä olla verkostossa. Yhteistyökumppaneillemme on ollut tärkeää Varakonemiehen luotettavuus. Tullaan kun luvataan, ja tehdään työ ammattitaidolla ja asiakkaan etua silmälläpitäen. Myös vastuuvakuutus ja ympäristoarvojen kunnioittaminen on tällaisessa suosittelussa oleellisen tärkeää. Varakonemies on luotettava valinta!
-
Moni viherurakoitsija ja puutarhuri on valinnut Varakonemiehen kumppanikseen
-
Ympäristöasioiden osaaminen on keskeistä
-
Laskutamme yleensä suoraan asiakasta, ellei asiakas toisin halua
-
Verkostoituminen osaajiin tärkeää
-
Luotettavuus on yhteistyökumppanin tärkein ominaisuus! Myös suosittelijan maineesta pidettävä huoli.
Asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöosakeyhtiöt
Rivitaloissa ja kerrostaloissa asuu suurin osa suomalaisista. Näissä yhtiöissä vastuu pihan viihtyvyydestä ja kunnosta kuuluu kaikille. Kaunis piha on viihtyisä ja viihtyisä piha on kaunis. Hoidettu pihamaa nostaa myöskin yhtiön arvostusta, ja siellä ihminen ennen muuta viihtyy. Koska ylimääräisten puiden ja kantojen poistaminen nopeuttaa pihanhoitoa ja ehkäisee konerikkoja, se tekee siitä myöskin edullisempaa. Roskaaminen vähenee selkeästi. Jotkut taloyhtiöt ovat halunneet poistettavaksi esim. ruusupensaan tai orapihlajan juurakot, jolloin niistä on päästy eroon helppohoitoisempien tietä.
Erityisesti kiinteistöyhtiön isännöitsijälle ja hallitukselle on mieluisaa se, että mahdolliset vastuukysymykset minimoidaan. Muistaa kannattaakin, ettei leikkipaikkojen ja kulkureittien varrella saa olla kantoja. Tapaturmia ja vahinkoja on pyrittävä ehkäisemään. Kantojen jyrsintä kannattaakin tehdä ajoissa.
-
Rivitalot, kerrostalot, liikekiinteistöt
-
Hoidettu ja kaunis piha nostaa yhtiön arvostusta
-
Huonokuntoinen pihapuu on riski, se tulee ehdottomasti kaataa
-
Kantojen poisto nopeuttaa pihanhoitoa ja ehkäiseen konerikkoja - säästyy rahaa ja aikaa
-
Mahdolliset vastuukysymykset ehkäistään
-
Vähemmän roskaamista
Kartanot ja maisematilat
Varakonemies käy toimialueellaan useissa kartanoissa. Erityisen hyvää työnjälkeä ja ammattitaitoa arvostetaan. Kartanoiden ja muiden maisematilojen puutarhat ovat usein monimuotoisia, ja toisinaan puu tai kanto sijaitsee hyvin haasteellisesti esim. aidan tai arvopuun kyljessä. Historiallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa ja sen puita on kohdeltava arvokkaasti, on tiedettävä mitä tekee. Näissä kohteissa metrin-kahden halkaisijaltaan olevat puut tuovat joskus oman mausteensa työpäivään. Myös monet maisemaansa hoitavat suuret maatilat käyttävät Varakonemiehen palveluita säännöllisesti. Kantojen tai ikääntyneiden pensaan juurien poistaminen on sitä tärkeämpää, mitä enemmän hoidettavaa pihamaata on. Silloin myös kustannussäästöt voivat kasvaa merkittäväksi. Kannot eivät kuulu hoidettuun kartanokulttuurimaisemaan.
-
Kartanoiden ja tilojen puutarhat monesti haasteellisia.
-
Vanhaa kulttuurimaisemaa puineen kohdeltava arvokkaasti ja taidolla.
-
Puulla on ikänsä ja joskus puu kannattaa kaataa muuttuneiden tarpeiden vuoksi.
-
Kantojen tai ikääntyneiden pensasjuurien poisto tuo säästöjä hoitokustannuksissa.
-
Maisemallinen arvo itsestäänselvää
Kirkkomaat
Hautausmaiden ym. kirkkomaiden olosuhteet ovat aina erityiset. Ahtaita paikkoja, erityisen hoidettuja viheralueita, hankakulkuisia reittejä. Myös hienotunteisuus äänekkään työn suhteen on hieman ristiriitaista. Pyrkimyksenä on, että Varakonemies hoitaa työnsä aina vähimmän haitan periaatteella. Päivät ja kellonajat sovitaan siten, ettei tarpeetonta häiriötä syntyisi. Käyttämämme jyrsin ei riko nurmikkoa, se kääntyy paikallaan ja mahtuu kulkemaan 67 cm kapeasta tilasta. Tarkkuustyössä laite on maailman parasta tasoa. Vastuulliselle tilaajalle, kuten seurakunnat ovat, luontoarvojen asiallisella hoitamisella on iso merkitys.
-
Kirkkomaat, hautausmaat olosuhteiltaan erityisiä
-
Kirkkomailla puukanta usein vanhaa, ja sen harventaminen paikallaan
-
Hienotunteisuus äänekkäässä työssä haasteellista
-
Vähimmän haitan periaate toteutuu parhaiten sovittuina ajankohtina
-
Kalusto soveltuu erityisen hyvin ahtaisiin ja vaikeakulkuisiin paikkoihin
-
Jyrsinnän tarkkuus ahtaissa paikoissa maailman parasta luokkaa
-
Vastuullinen luontoystävällinen toimintatapa
Golf-kentät
Kantojen ja puiden poistaminen merkitsee golf-kentälle tietenkin esteettömyyttä. Kannot eivät kuulu kentälle. Usein merkitys on myös
maisemallinen. Kun greeniä raivataan lisää, kentän aluetta suurennetaan monesti pala-palalta. Tällöin on erittäin tärkeää, että pelikausi saa jatkua mahdollisimman olemattomin haitoin.
Varakonemiehellä on kokemusta golf-kentillä työskentelystä. Kustannussäästöjen lisäksi on itsestäänselvää, että puunkaatopalvelu tai kantojyrsintä tehdään pienimmän haitan periaatteella. Käynti ajoitetaan siten, että se häiritsee peliä minimaalisesti. Jyrsinnästä ei jää myöskään mitään sellaista paikattavaa, mistä kentän oma henkilökunta ei käsityökaluin helposti selviäisi. Kantojyrsimellä käsitellään vain kanto ja siihen liittyvät pintajuuret. Ylimääräistä mylläystä ei tehdä. Nurmi ei käyttämästämme jyrsimestä mene pilalle.
-
Kannot eivät kuulu greenille. Myöskään kentän laidoilla näille esteille ei ole käyttöä tai maisemallista arvoa.
-
Joskus puiden kaatoa tarvitaan laajennusten vuoksi
-
Vähimmän haitan periaate. Pyritään mahdollistamaan pelin toimiminen mahdollisuuksien mukaan.
-
Kantojyrsin ei pilaa nurmea
-
Kentän oma henkilökunta selviää helposti jatkotöistä
Kunnat ja kaupungit
Asiakkaisiin kuuluu myös kuntia ja kaupunkeja, sekä niiden katu- ja puistotoimialaa hoitavia kuntatekniikan yrityksiä toimialueellamme. Syykin on selvä. Siisti ja kaunis kaupunkikuva on vetovoimatekijä. Asukkaiden ja vieraiden ylpeys kunnastaan on palkinto, jonka hyvin hoidettu kunta saa. Kantojen poisto jyrsimällä on vastuunsa tuntevan tahon ratkaisu. Se on ekologisin ja taloudellisin tapa poistaa kannot. Kun puhutaan kaupunkiympäristöstä, meitä työllistää moninaiset paikat: kuntopolut uimarannat, puistot, maisemametsät, reitit, kadunvieret, urheilupaikat, koulujen- ja päiväkotien, ym. laitosten pihat. Puut, pensaat, ja puiden kannot voidaan hävittää ekologisesti ja taloudellisesti parhaalla mahdollisella
tavalla. Julkisyhteisöille on oleellista, että kumppani on vastuullinen, hoitaa velvoitteensa ja huolehtii ympäristöstä kestävällä tavalla.
-
Kuntopolut, kaduvieret, rannat, maisemoitavat metsät, ulkoilureitit, urheilupaikat, laitosten pihat
-
Vetovoimatekijä, joka poikii ylpeyttä ja välittämistä ympäristöstä
-
Puunkaatopalvelu usein tarpeen
-
Ekologisesti ja taloudellisesti paras ratkaisu kantoihin on kantojyrsintä
-
Vastuullinen kumppani
Tie- ja katupiirit, tieosuuskunnat
Nopea ja tehokas työtapamme on erityisen hyvä tienvarsien ja liittymien hoitoon. Liikennettä häiritään minimaalisesti, kun toiminta on mietitty etukäteen. Turvallisuudesta huolehditaan ehdottomasti. Kumitela-alustainen laite kiipeää rinteisiin ja nousee ojan pohjalta. Tienhoidon kustannukset pysyvät järkevinä, kun konerikkoja estetään ja tieverkosta tehdään helppohoitoista. Ennallistamista ei välttämättä tarvita, koska käsittelemme vain kannon ja tarvittaessa juuriston. Oma merkityksensä näillä on myös onnettomuuksien ja vahinkojen ehkäisyssä, olkoonpa kyseessä tieosuuskunnan pikkuinen sivutie, tai suuri valtatie toimialueellamme. Kannonjyrsintä on ekologista ja taloudellista, ja nämä arvot ovat yhä tärkeämpiä teiden ylläpidossa.
-
Nopea ja tehokas työtapa häiritsee minimaalisesti liikennettä
-
Turvalliseen työtapaan kuuluu sääntöjenmukainen liikenteen varoittaminen tarvittaessa
-
Ei tarvita välttämättä ennallistamista lainkaan
-
Helppohoitoiset, turvalliset tiet, konerikot ja onnettomuuden vähenevät
-
Kantojen poisto jyrsimällä on ekologisin ja taloudellisin vaihtoehto
-
Luotettava kumppani
Taloudellista ja ympäristöystävällistä
Säästä kaivinkone-, kuormaus-, kuljetus- ja kaatopaikkamaksut. Jyrsiminen ei myöskään tuhoa pihaasi, jolloin ennallistamiskustannuksia ja luontoa säästyy edelleen. Kantoa ei voi kaivaa pois, sen voi kaivaa vain ylös. Jyrsitty kanto kompostoituu ravinteineen takaisin luontoon. Kannon paikalle jää vain kannon kokoinen kuoppa ja kasa purua. Kantojyrsimen hake toimii myös katepuruna istutuksille. Nopeaa, siistiä ja edullista! Vaihtoehto on olemassa. Se on kantojyrsintä.
